Jurassic World Rebirth

Uusi aikakausi alkaa. Tänä kesänä, kolme vuotta sen jälkeen, kun Jurassic World -trilogia päättyi, Jurassic-sarja ottaa askeleen uuteen suuntaan elokuvassa Jurassic World Rebirth. Näyttelijäikoni Scarlett Johanssonin, Hollywoodin uuden kultapojan Jonathan Baileyn ja kaksinkertaisen Oscar®-voittaja Mahershala Alin tähdittämä tarinan uusi luku kertoo tiimistä, jonka tehtävänä on kerätä DNA-näytteitä kolmesta suurimmasta olennosta, joita planeetallamme on koskaan elänyt. […]

28 vuotta myöhemmin

Oscar®-palkittu ohjaaja Danny Boyle ja Oscar®-ehdokas käsikirjoittaja Alex Garland yhdistävät jälleen voimansa 28 vuotta myöhemmin -elokuvassa. Elokuvan kauhistuttava tarina sijoittuu 28 päivää myöhemmin -elokuvan maailmaan. On kulunut lähes kolme vuosikymmentä siitä, kun “raivovirus” pääsi leviämään biologisten aseiden laboratoriosta. Jotkut ovat löytäneet keinot selviytyä armottomasti valvotussa karanteenissa, tartunnan saaneiden keskuudessa. Yksi selviytyjien ryhmä asuttaa pientä saarta, […]

Drop

Ensitreffit ovat aina hermoja raastavia. Mutta entä ensimmäiset treffit, joilla joku tuntematon lähettää sinulle meemejä, jotka muuttuvat ärsyttävistä uhkaaviksi? Vertahyytävää. Tässä ajankohtaisessa mysteerissä, jossa kuka tahansa lähietäisyydellä voi olla syyllinen tai uhri, ohjaaja Christopher Landon tekee paluun trillereihin samalla kujeilevalla tyylilllä, jonka hän hioi huippuunsa Happy Death Day -elokuvissa. Drop on genre-elokuviin erikoistuneiden Blumhouse ja […]

Black Bag

Ohjaaja Steven Soderberghin uusi elokuva Black Bag on tiivistunnelmainen vakoiludraama kahdesta legendaarisesta tiedustelupalvelun agentista, George Woodhousesta ja hänen rakkaasta vaimostaan Kathrynistä. Kun Kathrynia epäillään maanpetoksesta, George joutuu äärimmäiseen koetukseen – hänen on päätettävä, ollako lojaali vaimolleen vai kotimaalleen.

The Amateur

20th Century Studiosin uuden vakoilutrillerin “The Amateur” pääosissa nähdään Oscar®-voittaja Rami Malek (“Bohemian Rhapsody”) ja Oscar®-ehdokas Laurence Fishburne (“What’s Love Got to Do with It”). Ensi-iltansa elokuva saa 11. huhtikuuta 2025. Charlie Heller (Malek) on nerokas mutta äärimmäisen introvertti CIA:n kryptoanalyytikko, joka työskentelee Langleyssa CIA:n päämajan kellarissa sijaitsevassa työhuoneessa. Hänen elämänsä järkkyy, kun hänen vaimonsa […]

Conclave

Ohjaaja Edward Bergerin (Länsirintamalta ei mitään uutta) elokuva CONCLAVE käsittelee yhtä maailman salassa pidetyimmistä ja vanhimmista seremonioista – uuden paavin valintaa. Kardinaali Lawrence (Ralph Fiennes) on määrätty johtamaan tätä salaista prosessia rakastetun paavin odottamattoman kuoleman jälkeen. Kun katolisen kirkon valtaapitävimmät johtajat ovat kokoontuneet eri puolilta maailmaa ja sulkeutuneet Vatikaanin saleihin, Lawrence löytää itsensä salaliiton keskiöstä […]

Companion

New Line Cinema -studio, joka toi valkokankaille elokuvan The Notebook – rakkauden sivut—ja Barbarian-elokuvan villin mielikuvitukselliset tekijät toivottavat teidät sydämellisesti tervetulleiksi kokemaan aivan uudenlaisen rakkaustarinan… Drew Hancockin (My Dead Ex, Lähiöunelmia) ohjaaman ja käsikirjoittaman elokuvan Companion pääosissa nähdään Sophie Thatcher (Yellowjackets, The Boogeyman), Jack Quaid (The Boys, Spider-Man: Across the Spider-Verse), Lukas Gage (Smile 2, […]

Den of Thieves: Pantera

Gerard Butler (Plane, Olympos on vallattu, London Has Fallen) ja O’Shea Jackson Jr. (Straight Out of Compton, Godzilla II: King of the Monsters) tekevät paluun vuoden 2018 toimintahitti Den of Thieves -jatko-osassa. Big Nick (Butler) jahtaa Euroopassa Donnieta (Jackson), joka on sotkeutunut timanttivarkaiden petollisen ja arvaamattoman maailman lisäksi pahamaineiseen Panther-mafiaan. Samalla he valmistautuvat toteuttamaan valtavan […]

Wolf Man

Mitä jos joku, jota rakastat, muuttuu joksikin muuksi? Blumhouselta ja visionääriseltä käsikirjoittaja-ohjaaja Leigh Whannelilta, hyytävän modernin hirviötarinan The Invisible Man luojilta, tulee pelottava uusi susipainajainen: Wolf Man. Golden Globe -ehdokas Christopher Abbott näyttelee sanfranciscolaista Blakea, perheenisää, joka perii syrjäisen lapsuudenkotinsa Oregonin maaseudulta, kun hänen jäljettömiin kadonneen isänsä oletetaan kuolleen. Riitaisan avioliiton uuvuttama Blake suostuttelee vaimonsa […]

Kraven the Hunter

Kraven The Hunter on toiminnantäyteinen tarina siitä, kuinka yksi Marvelin tunnetuimmista roistoista sai syntynsä. Aaron-Taylor Johnson esittää Kravenia – miestä, jonka monimutkainen suhde armottomaan gangster-isäänsä Nikolai Kravinoffiin (Russell Crowe) saa aikaan koston kierteen, jolla on raa’at seuraukset. Tämä johtaa siihen, että hänestä tulee yksi maailman parhaista ja pelätyimmistä metsästäjistä.