Uusi aikakausi alkaa.
Tänä kesänä, kolme vuotta sen jälkeen, kun Jurassic World -trilogia päättyi, Jurassic-sarja ottaa askeleen uuteen suuntaan elokuvassa Jurassic World Rebirth.
Näyttelijäikoni Scarlett Johanssonin, Hollywoodin uuden kultapojan Jonathan Baileyn ja kaksinkertaisen Oscar®-voittaja Mahershala Alin tähdittämä tarinan uusi luku kertoo tiimistä, jonka tehtävänä on kerätä DNA-näytteitä kolmesta suurimmasta olennosta, joita planeetallamme on koskaan elänyt.
Viisi vuotta Jurassic World Dominion -elokuvan tapahtumien jälkeen planeettamme on osoittautunut pääosin elinkelvottomaksi dinosauruksille. Jäljelle jääneet hirmuliskot elävät eristyksissä päiväntasaajan korkeudella olevilla alueilla, joiden ilmasto muistuttaa sitä, jossa ne aikoinaan kukoistivat. Maalla, merellä ja ilmassa elävät kolme suurinta dinosauruslajia kantavat DNA: ssaan avainta lääkkeeseen, joka voisi pelastaa lukemattomia ihmishenkiä.
Scarlett Johansson esittää erikoisoperaatioiden asiantuntijaa Zora Bennettiä, joka palkataan johtamaan huippusalaista operaatiota geneettisen materiaalin hankkimiseksi. Mahershala Ali on Zoran luottomies Duncan Kincaid ja Jonathan Bailey paleontologi tohtori Henry Loomis.
Tiimi törmää tehtävänsä aikana täysin sivulliseen perheeseen, jonka veneretki päättyi tuhoisasti vesidinosaurusten hyökkäyksen vuoksi, ja he kaikki päätyvät asumattomalle saarelle – alkuperäisen Jurassic Parkin salaiselle tutkimuslaitokselle. Saarella elää monia eri dinosauruslajeja, ja siellä he tekevät synkän ja järkyttävän löydön, joka on pysynyt piilossa maailmalta vuosikymmenten ajan.
Jurassic World Rebirthin on ohjannut BAFTA-voittaja Gareth Edwards, ja käsikirjoituksen on laatinut David Koepp Michael Crichtonin luomien hahmojen pohjalta. Elokuvan tuottajina toimivat Frank Marshall ja Patrick Crowley, jotka ovat pitkäaikaisia Jurassic-sarjan tuottajia. Steven Spielberg, Denis L. Stewart ja Jim Spencer toimivat elokuvan vastaavina tuottajina